Yrityskuvaus kirkastaa yrityksen brändiä

Julkaistu: 7 September 2021

Jokainen yrittäjä haluaa varmasti antaa yrityksestään parhaan mahdollisen, mutta myös totuuden mukaisen kuvan potentiaalisille asiakkaille. Yrityksillä on nykyään todella monta erilaista markkinointikanavaa, jota kannattaa markkinoinnissa hyödyntää. Vaikka kanavat ovat erilaisia ja tavoittavat todennäköisesti hieman erilaisen kohderyhmän, on silti tärkeää, että yrityksen ilme on yhtenäinen jokaisessa eri markkinointikanavassa.

Yrityskuvaus kertoo yrityksen tarinan visuaalisesti

Ensivaikutelman tärkeys on kiistaton ja sen vaikutus kaikessa viestinnässä on suuri. On tutkittu, että teemme esimerkiksi päätöksen siitä, jäämmekö nettisivuille 1/10 sekunnissa. Tässä vaiheessa potentiaalinen asiakas tai nettisivujesi vierailija ei siis ole vielä ehtinyt lukea sanaakaan tuotteistasi. Visuaalinen informaatio riittää siis ensivaikutelman tekemiseen ja sen perusteella rekisteröidään jo paljon tietoa esimerkiksi ammattimaisuuden tasosta, väreistä ja nettisivuja koskien myös niiden selkeydestä ja helppokäyttöisyydestä. Hyvä tuote ei siis riitä, vaan se täytyy osata brändätä ja markkinoida oikein, että se herättäisi potentiaalisessa asiakkaassa mielenkiintoa. Visuaalinen ilme koostuu sekä graafisesta ilmeestä, väreistä, muodoista, mutta myös kuvista ja valokuvista, joita markkinointi- ja mainosmateriaaleissa käytetään. Minkälainen on hyvä brändi ja miten sen visuaalinen ilme kannattaa suunnitella, jotta se toimii mahdollisimman tehokkaasti valittujen tavoitteiden hyväksi.

Yrityskuvaus vaatii ammattitaitoa

Yrityskuvaa suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon esimerkiksi yrityksen toimiala, koska usein tietynlainen visuaalinen kieli yhdistetään aloittain erilaisiin asioihin; esimerkiksi teknologia yrityksen toimiva visuaalinen ilme on todennäköisesti hyvin erilainen kuin esimerkiksi joogastudion tai ravintolan. Myös brändin tarinalla ja sillä, mitä brändillä halutaan viestiä, on vaikutusta valittaviin elementteihin. Vaikka yrityksestä haluttaisiin antaa ammattimainen kuva, on kuitenkin tärkeää, että markkinoinnissa käytetyt kuvat ovat aitoja, yrityksen arvoja tukevia kuvia. Monet asiakkaat, yhteistyökumppanit tai esimerkiksi yritystä työpaikkana harkitseva, haluavat nähdä kenen kanssa he asioivat tai miltä yrityksen toimitiloissa näyttää. Valokuvien suhteen on kuitenkin tärkeää muistaa, että ne kannattaa toteuttaa ammattimaisesti. Ammattimaisia ja vaikuttavia valokuvia markkinointimateriaaleihin tarvittaessa, kannattaa pyytää tarjous valokuvauksen ammattilaiselta, jonka alueeseen kuuluu yrityskuvaus. Yleensä tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja siitä, mitä kuvataan. Pakettiin voi kuulua esimerkiksi henkilökuvia, tuotekuvia, kuvia omaan kuvapankkiin tai toimitilakuvia, asiakkaan tarpeiden mukaan.

Etsitkö ammattitaitoista yrityskuvausta? Kuvauspalvelu Salopino auttaa!

jaa  

arkisto


Viimeisimmät julkaisut


Kategoriat